Skip to the main content.
Ota yhteyttä Avoimet työpaikat

1 minuutin lukuaika

Joustavuus painaa työnhakijan vaakakupissa

Featured Image

Etätyöskentely on monessa yrityksessä tullut jäädäkseen – niin myös meillä Helmitehtaalla. Rekrytointikonsulttimme Amanda kertoo blogissaan viikon etätyömietteitä Rukatunturilta.

Amanda_etätyöartikkeli_2

Hybridimalli tarjoaa joustavuutta  työntekijän arkeen, kun työtä voi tehdä toimiston lisäksi esimerkiksi kotoa tai mökiltä.

Joustava työaika taas antaa vapauttaa rytmittää oma työskentelyaika itselle tehokkaimpiin tunteihin päivässä. Kaikki meistä eivät nimittäin ole tehokkaimmillaan samaan aikaan päivästä – yhdelle varhainen aamu on parasta aikaa hoitaa alta pois eniten keskittymistä vaativat hommat, toinen taas herää kunnolla eloon vasta päivän lähestyessä lounasaikaa.

Mahdollisuus etätyöskentelyyn ja joustaviin työaikoihin painavat tänä päivänä monen työnhakijan vaakakupissa. Jokaisen työnantajan olisikin syytä pohtia näiden teemojen toteutumista omassa organisaatiossaan. 

Elä tilanteen mukaan

Meillä Helmitehtaalla etätyöskentely on viikoittaista. Jo pelkästään työn luonne ajaa porukkamme säännöllisesti etätöihin, sillä esimerkiksi haastatteluihin on parempi keskittyä kotitoimistolta kuin avokonttoristamme käsin.

Olemme muodostaneet erinomaisia käytäntöjä, joilla sujuvoitamme ja tehostamme työtämme – tiistait ja torstait ovat meidän rekrytointikonsulteillamme yleisimmät haastattelupäivät, jolloin toimisto vapautuu rauhallisempaan työhön, kun valtaosa porukastamme vetäytyy haastattelemaan tai edistämään muita hommiaan kotikonttoreilleen.

"Kaikki meistä eivät ole tehokkaimmillaan samaan aikaan päivästä."


Vaikka etätyöskentely on nykypäivä, halutaan myös meillä Helmitehtaalla pitää kiinni yhteisesti vietetystä ajasta. Siksi kokoonnumme säännöllisesti toimistolle sparraillaksemme, ideoidaksemme tai vaikka vain juodaksemme kahvia yhdessä. Mielestäni tämä on elintärkeää tiimiytymisen ja yhteishengen kannalta – vahva yhdessä tekemisen meininki on kuitenkin yksi tärkeimmistä voimavaroista jokaisessa yrityksessä!

Kannattaakin miettiä, mitkä olisivat juuri teidän yrityksellenne parhaat etätyöskentelykäytännöt.

 

Uskalla vaihtaa maisemaa

Etätyö mahdollistaa myös sen, että voit jättää tavallisen arjen hetkeksi taakse ja vaihtaa maisemaa, vaikka lomaa ei olisi sillä hetkellä mahdollista ottaa. Maiseman vaihtaminen virkistää mieltä ja tuo toivottua vaihtelua arjen tavanomaisiin rutiineihin.

Niin tein myös minä, kun lähdin nauttimaan pohjoisen syysvärityksestä viikoksi Rukan jylhiin tunturimaisemiin. Olen valtavan kiitollinen siitä, että Helmitehtaan etätyömalli mahdollisti sen, että pääsin kokemaan ensimmäistä kertaa kunnon Pohjois-Suomen ruskan.

Oli ihanaa irrottaa omista arkirutiineista viikoksi ja vaihtaa tuttu arkiympäristö uuteen. Vaikka toki jotkut rutiinit säilyivät samana kuin kotona, huomasin, että jo pelkkä maiseman vaihtaminen toimi piristysruiskeena pimenevässä syksyssä. Uusissa maisemissa muodostui tosin nopeasti myös uusia rutiineja, kuten aamu-uinti järvessä ennen työpäivän aloitusta, metsäinen happihyppely kesken työpäivän ja päivän päätteeksi ajatusten nollaus tunturikävelyllä. Näitä rutiineja täytyykin yrittää jalkauttaa myös siihen tavalliseen arkeen.

En voi muuta kuin lämpimästi suositella ottamaan täyden hyödyn etätyöskentelyn tarjoamista mahdollisuuksista ja hyppäämään uusiin maisemiin. Täytyy sanoa, että mieli virkistyi ja ajatus kirkastui! Jo ensimmäisenä päivänä huomasin, kuinka Etelä-Suomen hälinä oli jossain niin kaukana, etten enää sitä kuullut.

Ja tällä energialla oli hienoa palata Helsingin huiskeeseen.

Pelisäännöt onnistuneen yhteistyön takana

Toimiva rekrytointikumppanuus rakentuu sovittujen pelisääntöjen äärelle. Kun kumppanuuden osapuolilla on selkeä käsitys yhteistyön suunnasta, on...

Lue lisää

Myynnin johtaminen on ihmisten johtamista

Myyntijohtajan tärkeimmät ominaisuudet rakentuvat ihmisläheisyyden ja systemaattisuuden ympärille. Myynnin johtaminen kun on ihmisten johtamista.

Lue lisää

Karoliina Laakso liittyy Helmitehtaan tiimiin

Karoliina Laakso aloittaa Helmitehtaan uutena kasvona Head of People, Culture & Recruitment -roolissa 3. tammikuuta 2023 alkaen liittyen myös...

Lue lisää