Skip to the main content.
Ota yhteyttä Avoimet työpaikat

1 minuutin lukuaika

Kurkistus laatikon ulkopuolelle

Featured Image

Kuuluisimpia kliseitä niin työelämässä kuin arjessa ovat luovien ratkaisujen etsiminen laatikon ulkopuolelta, kirjoittaa Helmitehtaan Talent Attraction Specialist ja kaiken rekrytointien parissa nähnyt Maria Wiberg

Siinä kohtaa, kun tämä kliseitä sisältävä fraasi ilmestyy puheeseen, tietää jokainen, että ollaan jo lähellä pattitilannetta. Epätoivoisuus hiipii takaraivoon. Laatikon ulkopuoli on yhtä kuuluisa kuin aidan toista puolta värittävä vihreä nurmi: myös rekrytoinneissa. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa?

Omat ajatukset ovat ehtymätön virta niin hyvässä kuin pahassa, ja joskus niihin jää jumiin. Laatikon ulkopuolelle kapuaminen ei olekaan niin yksinkertaista ja tekstidokumentin kursori vilkkuu syyllistävästi. Tällaisissa tilanteissa usealle tuttu sparraus esimerkiksi kollegan kanssa on usein apuna suvannosta pääsemiseen.

Kysymys kuuluu, kuinka usein omaa ajatusmaailmaa tulee lopulta haastettua?

Asiakkaidemme kanssa keskustellessa nousee usein esiin toive henkilöstä, joka haluaa tuoda ideoita ja kehittää jo olemassa olevia toimintoja. Samaan hengenvetoon voidaan myös toivoa, että lähtevän tekijän tilalle haetaan samanlainen henkilö, koska hänen kanssaan oli mennyt niin kivasti ennen tämän siirtymistä toisiin tehtäviin. Tämä ilmenee erityisesti silloin, kun lähtevän henkilön ja tämän työnantajan välillä on ollut toimiva yhteistyö ja hyvä henki.

Hyvä kokemus ihmistyypistä, tietystä kokemuksesta ja osaamisesta tuo itsevarmuutta esimerkiksi korvausrekrytointiin. On helppo ajatella, että jo entuudestaan toimiva malli takaisi menestyksekkään jatkumon. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.

Vaikka me rekrytointikonsultit olemmekin aika velhoja monessa tilanteessa, emme osaa vielä kloonata ihmisiä. Lisäksi on hyvä muistaa, että profiili, joka on toiminut viimeiset viisi vuotta, ei välttämättä ole se oikea profiili samaan rooliin seuraavaksi viideksi vuodeksi. Yritykset kasvavat, tavoitteet mukautuvat ja tiimit elävät. Jokainen rekrytointi on yksilöllinen ja kannattaakin pitää mielessä, ettei aiemmin toiminut kaava ole aina se oikea tulevaisuuden kannalta.

Rekrytointikumppanina me pyrimme myös löytämään asiakkaalle villejä kortteja. Asenne on monessa roolissa se ratkaiseva: prosessit ja järjestelmät ovat opittavissa, mutta sisäistä paloa ei saa koulunpenkiltä tai perehdytyksestä. Tällaisissa tilanteissa laatikon ulkopuolelta ajatteleminen omaan avoinna olevaan rooliin on tärkeää, sillä siihen tuttuun ja turvalliseen on niin helppo taantua.

Oman kaavan haastaminen on tärkeää. Erilaisuus on tiimissä rikkaus – ja syystä. Kun kursori vilkkuu uhkaavasti ja runosuoni on lopettanut sykkimisen, on erilaisesta taustasta ja ajatusmaailmasta tuleva henkilö kullan kallis. Laatikon ulkopuolelle pääsee paljon ketterämmin, kun joku jo osaa reitin.

Blogin kirjoittaja on Helmitehtaalla Talent Attraction Specialistin roolissa toimiva Maria Wiberg.

 

Kurkistus laatikon ulkopuolelle

Kurkistus laatikon ulkopuolelle

Kuuluisimpia kliseitä niin työelämässä kuin arjessa ovat luovien ratkaisujen etsiminen laatikon ulkopuolelta, kirjoittaa Helmitehtaan Talent...

Lue lisää
Voittavien tiimien rakentaja

Voittavien tiimien rakentaja

Helmitehdas esittelee säännöllisesti eri alojen ammattilaisia, jotka ovat valmiita tarttumaan uusiin haasteisiin työelämässä. Tämänkertaisen...

Lue lisää
Näin hurmaat työnhakijan

Näin hurmaat työnhakijan

Työpaikkailmoituksien kuluneimmat kliseet ja sanankäänteet ovat muodostuneet asiantuntijoiden ja työnhakijoiden keskuudessa jo melkoiseksi vitsiksi....

Lue lisää