Skip to the main content.
Ota yhteyttä Avoimet työpaikat

1 minuutin lukuaika

Yrityksesi kallein kuluerä?

Featured Image

Kaupallisen ajattelun korostuminen osana lähes jokaista roolia on muuttanut työelämää merkittävästi 2020-luvulla. Ilmiö näkyy kokonaisvaltaisesti toimialasta riippumatta heijastuen etenkin kaupallisten roolien rekrytointeihin.

”Hyviä myyjiä on vaikeaa löytää: tätä olemme kuulleet asiakkaidemme ja kilpailijoidemme suusta jo useamman vuoden ajan. Yritykset kamppailevat osaajapulan ja sen luomien kasvun esteiden kanssa tehden turhan hätiköityjäkin ratkaisuja kaupallisten roolien rekrytoinneissa”, rekrytointikumppanina toimivan Helmitehdas Oy:n toimitusjohtaja Marjukka Nieminen kertoo.

Myyntihenkilöiltä odotetaan yhä enemmän – yhä nopeammin. Tänä päivänä yritykset etsivät tiimeihinsä myyjiä, jotka tuottavat asiakkailleen arvoa ja tekevät tulosta pian uudelle työnantajalle työllistyttyään. Nopeuden suosiminen on kuitenkin tuonut mukanaan haasteen myyjärekrytointeihin, kun rekrytointeja suoritetaan kiireessä tai puutteellisilla taustatiedoilla.

”Moni sortuu vauhtisokeuteen, kun myyjäksi palkataan paperilla parhaalta vaikuttava tyyppi, joka ei kuitenkaan istu yrityksen tarpeisiin. Kaupallisten roolien rekrytoinnit voivat huonoimmassa tapauksessa muodostua yrityksen vuoden kalleimmaksi kulueräksi. Meille Helmitehtaalla on tärkeää löytää asiakkaallemme sopivin tekijä kokonaisuus huomioiden ja palvella näin pitkän aikavälin tavoitteita”, Nieminen summaa.

Huippumyyjä myy todelliseen tarpeeseen

Kestävän kaupallisen organisaation rakennuspalikat pohjautuvat kokonaiskuvan ymmärtämiselle. Uutta myyntihenkilöä rekrytoidessaan yrityksen on osattava pysähtyä peruskysymysten äärelle ja tarkastella sitä tahtotilaa, jonka pohjalta rekrytointia lähdetään suorittamaan.

”Yleisin virhe on uuden myyjän palkkaaminen vanhan tilalle. Ajatus on vanhanaikainen ja kapeakatseinen, sillä jokainen uusi rekrytointi on mahdollisuus liiketoimintatarpeiden tarkastetulle. Tässä osaava rekrytointikumppani on tärkeässä roolissa haastamassa ja esittämässä ne oikeat kysymykset”, Nieminen kertoo ja jatkaa:

”Rekrytointi tulisi aina käynnistää kysymällä sitä, mihin uutta kaupallista tekijää tarvitaan. Kun tarve on esitetty selkeästi, voidaan siirtyä pohtimaan yrityksen kasvun ja menestyksen kannalta tarvittavaa osaamista niin pitkällä kuin lyhyellä tähtäimellä.”

Hyvien myyjien ominaisuuksia listatessa esiin nousee toimialasta riippumatta samoja piirteitä. Myyntihenkilöiltä odotetaan sosiaalisen myynnin taitoja ja kykyä kohdata ihmiset ihmisinä. Verkostojen merkitys kasvaa jatkuvasti, ja myyjien on osattava vaikuttaa ja vakuuttaa luottamuksellisia asiakassuhteita rakentaessaan.

”Huippumyyjä ei myy asiakkaalleen mitä tahansa, vaan sitä, mitä hän todella tarvitsee”, Nieminen hymyilee.

 

Intohimo tekemisen ytimessä

Helmitehtaalla on erityisen vahva kyky ymmärtää ja sisäistää nopeasti yrityksen liiketoimintaa, kulttuuria ja muita tarpeita sekä niitä näkymättömiäkin nyansseja, joilla on rekrytoinnin onnistumisen kannalta iso merkitys”, kiittelee Hakonen Solutions Oy:n henkilöstöjohtaja Minna Lahtinen.

Alansa valtakunnallisen markkinajohtajan Hakosen ja Helmitehtaan yhteistyö rekrytointikumppanuudessa starttasi uuden kasvustrategian toteuttamiseksi. Helmitehtaan tiimin ammattitaito, ketteryys ja intohimo ovat luoneet yhteistyölle pohjan, joka näkyy hedelmällisinä tuloksina Hakosen menestyksessä.

”Helmitehtaalla on moderni ja ketterä toimintatapa, josta paistaa aito kiinnostus tehdä toimeksiantoja laadukkaasti tarpeisiimme peilaten. Sellaisiinkin kaupallisiin rekrytointeihin, joihin olemme ennakolta ajatelleet olevan äärimmäisen vaikeaa löytää hyviä kandidaatteja, on aina löydetty monipuolinen kattaus sopivia ehdokkaita”, Lahtinen kertoo ja jatkaa:

”Helmitehtaan kanssa yhteistyötä tehdessä erityisesti yksi asia on ylittänyt odotukseni: intohimo kandidaatteja kohtaan. Niin kuin mekin, sillä me olemme intohimoisia kandidaatteja kohtaan. Me haluamme sen parhaan tekijän meille, ja näin on tapahtunut Helmitehtaan kanssa.”

Kurkistus laatikon ulkopuolelle

Kurkistus laatikon ulkopuolelle

Kuuluisimpia kliseitä niin työelämässä kuin arjessa ovat luovien ratkaisujen etsiminen laatikon ulkopuolelta, kirjoittaa Helmitehtaan Talent...

Lue lisää
Voittavien tiimien rakentaja

Voittavien tiimien rakentaja

Helmitehdas esittelee säännöllisesti eri alojen ammattilaisia, jotka ovat valmiita tarttumaan uusiin haasteisiin työelämässä. Tämänkertaisen...

Lue lisää
Näin hurmaat työnhakijan

Näin hurmaat työnhakijan

Työpaikkailmoituksien kuluneimmat kliseet ja sanankäänteet ovat muodostuneet asiantuntijoiden ja työnhakijoiden keskuudessa jo melkoiseksi vitsiksi....

Lue lisää