Skip to the main content.
Ota yhteyttä Avoimet työpaikat

2 minuutin lukuaika

Osuiko virherekry kohdalle? Me kerromme syyt!

Featured Image

Rekrytointi on rooliin katsomatta poikkeuksetta vaativa ja aikaa vievä prosessi. Kiire tai muu huolimattomuus voi johtaa kalliiseen virherekrytointiin, jossa työllistynyt asiantuntija ei vastaa odotuksia.

Harmillista, mutta totta: ihmisten kanssa toimiessa ei voi koskaan taata maailmaa, jossa rekrytoinnit osuisivat nappiin sataprosenttisesti. Jopa kymmeniä tai satoja tuhansia euroja maksavat virherekrytoinnit on kuitenkin mahdollista välttää muutamilla selkeillä ohjenuorilla, jotka saattavat jäädä huomiotta rekrytointiprosessin eri vaiheissa sitä oikeaa tekijää etsiessä.

Virherekrytoinnit on syytä minimoida monestakin eri syystä. Taloudelliset tekijät ovat tietysti selkeästi mitattavissa, mutta yhtä lailla vaakakupissa painavat niin lähtevän työntekijän tuoma työkuorma muulle tiimille kuin mahdolliset mainehaitat yrityksen työnantajakuvaan ja hakijakokemukseen.

Ei kuitenkaan syytä huoleen! Vaikka virherekrytoinnit ovat ikävä lisämauste sen täydellisen työntekijän löytämisessä, ei epäonnistumisia kannata pelätä. Parhaimmassa tapauksessa ne opettavat ja tarjoavat mahdollisuuden tarkastella paitsi yrityksen toimintatapoja, myös sitä, miten resursseja kannattaa hyödyntää.

Mistä tunnistat virherekrytoinnin?

Uutta työkaveria tiimiin odottaessa tunnelma on monesti korkealla. Fiilis lässähtää nopeasti, kun todellisuus epäonnistuneesta rekrytoinnista iskee vasten kasvoja. Virherekrytointi voi ilmetä tiimissä hyvin monella erilaisella tavalla, niin työntekijän kuin yrityksen toiminnan suunnalta.

  • Persoona osoittautuu vääräksi. Joskus työllistynyt henkilö on luvannut työtä hakiessaan kuuta taivaalta, mutta työpaikalle rantautuukin aikaansaamaton, myöhästelevä tai epämotivoitunut tapaus. Ei ihan sitä, mitä haettiin.

  • Kulttuurit eivät kohtaa. Arvomaailma on monella tavalla avainasemassa onnistuneessa työsuhteessa. Jos yrityksen ja työntekijän jakamat arvot eivät kulje käsi kädessä, on lopputulema usein kaikkea muuta kuin toivottu.

  • Osaamista on liioiteltu. Ja eikun tuumasta toimeen! Mutta entä sitten, kun työntekijä ei pystykään suoriutumaan hänelle osoitetuista työtehtävistä? Niinpä. Turhauttava tilanne.

  • Tavoitteita ei saavuteta. Uudelle tyypille asetetaan aina tavoitteita, jotka on täytettävä parhaalla mahdollisella tavalla. Entä, jos näihin ei päästä? Tärkeää on toki tunnistaa syyt: onko vika henkilössä vai esimerkiksi perehdytyksessä.

  • Työ osoittautuu muuksi kuin kerrottu on. Sitäkin sattuu. Jos rekrytointia suorittava taho ei ole osannut kertoa tehtävistä tai yrityksestä rehellisesti, ei täydellinen match ole saavutettavissa.

Miten vältän virherekrytoinnit?

Virherekrytoinnit liitetään usein juuri työllistyneen työntekijän ominaisuuksiin ja niiden puutteisiin. Asiantunteva ja vastuullinen työnantaja osaa kuitenkin peilata myös omaa tekemistään, sillä valtaosa virherekrytoinneista on vältettävissä rekrytointiprosessiin panostamalla. Tai käyttämällä asiansa osaavaa rekrytointikumppania.

  1. Ole avoin ja totuudenmukainen

    Onnistunut rekrytointi lähtee aina liikkeelle avoimuudesta. On kummankin osapuolen etu, että kerrot yrityksenne tilanteesta, mahdollisista haasteista ja tulevaisuudesta rehellisesti. Vain siten työntekijä varmistuu siitä, että hän on valmis tarttumaan tuleviin tehtäviin motivoituneena.

    Millaiseen työympäristöön hakija on tulossa? Onko tiimin tai yrityksen toiminnassa jotain sellaista, josta olisi syytä viestiä avoimesti hakuvaiheessa? Millaisia työtehtäviä työarki sisältää? Tuo esiin niin hyvät kuin nurjatkin puolet.
  2. Vältä kiirettä

    Uuden työntekijän tarve on usein olemassa jo ennen kuin rekrytointiprosessi saadaan käyntiin. Kiireessä tehty ei kuitenkaan ole koskaan hyvä. Uskalla ottaa aikaa rekrytoinnin laadukkaalle läpiviennille – vain siten varmistat, ettet oikaise tärkeissä mutkissa. 

    Kiireessä tehden monet asiat jäävät huomiotta niin alun pohjustuksesta, profiilin pohdinnasta kuin hakijan ominaisuuksien miettimisestä. Joskus jokin selkeä varoitusmerkki saatetaan ohittaa ja omalle tekemiselle sokaistutaan liiaksi. Huolellisuus on kaiken alku ja juuri!
  3. Älä etsi toisten kopioita

    Kun edellinen huipputyyppi irtisanutuu ja jatkaa uusiin tuuliin, saatetaan rekrytointiprosessi käynnistää väärällä jalalla etsimällä juuri aiemman osaajan kopiota. Virhe!

    Jokainen rekrytointi on aina oma kokonaisuutensa. Et tule löytämään aiemman tai nykyisen kollegan kopiota, joten tälle tielle lähteminen ei johda pitkälle. Kopiota etsiessäsi saattaa haettan profiilin määritteleminen jäädä liian ohueksi. Tuloksena on työntekijä, joka ei vastaa odotuksia. Tahtomattaan.
  4. Testaa hakijan osaamista ja soveltuvuutta

    Rekrytointiprosessissa myös hakija pyrkii myymään omaa osaamistaan yritykselle. Ei ole ensimmäinen kerta, kun paikasta kiinnostunut ihminen liioittelee osaamistaan ja taitojaan.

    Helpoin tapa välttää valeasiantuntijan palkkaaminen on testata hakijan osaamista ja ammattitaitoa erilaisin testein. Tapoja on monia: voit toteuttaa tulevaan työtehtävään liittyvän tehtävän, joka hakijan on suoritettava annetussa ajassa. Harkintaan kannattaa ottaa myös persoonallisuus- ja soveltuvuustestit, joissa testataan hakijan kykyä toimia roolin vaatimissa puitteissa osana tiimiä.
  5. Muista suosittelijat

    Suosittelijoiden tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Jokainen ammattirekrytoija varmistaa hakijan taustat ja pätevyyden suosittelijoilta, jotka ovat kyseiseen rooliin relevantteja.

    Usein suosittelijakommentit on hyvä varmistaa kahdelta eri henkilöltä, joista toisen olisi hyvä olla hakijan nykyinen tai entinen esihenkilö. Suosittelijoiden statusta on mietittävä myös rooliin peilaten. Asiakkuusjohtajaa etsiessä suosittelijaksi sopii erinomaisesti vaikkapa nykyisen asiakkaan edustaja.

Vapauta resurssejasi – anna ammattilaisten auttaa

Rekrytointi vaatii onnistuakseen asiantuntijuutta monella eri osa-alueella. On osattava miettiä haettavaa profiilia, vapautettava aikaa rekrytoinnin toteuttamiseen muulta suorittavalta työltä, tunnistettava erilaisten persoonien vahvuudet ja heikkoudet sekä panostettava ensiluokkaiseen hakijakokemukseen. Rekrytointi on tilanteena usein se ensikosketus yrityksesi toimintaan, ja se jättää vahvan muistijäljen.

Oikean kumppanin kanssa rekrytoinnit on helpompaa toteuttaa onnistuneesti. Me Helmitehtaalla tarjoamme kaikkiin rekrytointeihimme 6–12 kuukauden takuun, jolla varmistamme, että asiakkaamme saavat tiimiinsä juuri heidän tarpeisiinsa sopivia osaajia. Takuu kertoo paitsi sitoutumisestamme asiakkaisiimme, myös uskostamme tekemämme työn laatuun. 

Ota siis yhteyttä, jos haluat varmistua tiimisi menestyksestä myös tulevaisuudessa!

Kurkistus laatikon ulkopuolelle

Kurkistus laatikon ulkopuolelle

Kuuluisimpia kliseitä niin työelämässä kuin arjessa ovat luovien ratkaisujen etsiminen laatikon ulkopuolelta, kirjoittaa Helmitehtaan Talent...

Lue lisää
Voittavien tiimien rakentaja

Voittavien tiimien rakentaja

Helmitehdas esittelee säännöllisesti eri alojen ammattilaisia, jotka ovat valmiita tarttumaan uusiin haasteisiin työelämässä. Tämänkertaisen...

Lue lisää
Näin hurmaat työnhakijan

Näin hurmaat työnhakijan

Työpaikkailmoituksien kuluneimmat kliseet ja sanankäänteet ovat muodostuneet asiantuntijoiden ja työnhakijoiden keskuudessa jo melkoiseksi vitsiksi....

Lue lisää