Skip to the main content.
Ota yhteyttä Avoimet työpaikat

1 minuutin lukuaika

Yhteistyö on kaiken tekemisen perusta

Featured Image

Oletko sinä kieltäytynyt potentiaalisesta asiakkaasta? Mikä tähän päätökseen on vaikuttanut? Me Helmitehtaalla uskallamme sanoa ei mahdollisille asiakkuuksille. Tärkeintä on seistä asiakkaamme takana. 

Toimiva kumppanuussuhde on aina kahden kauppa. Me Helmitehtaalla haluamme tarjota asiakkaillemme vain parasta, ja siksi solmimme kumppanuuksia vain sellaisten toimijoiden kanssa, joiden takana voimme seistä joka käänteessä. Tämä mahdollistaa myös sen, että jokainen kauttamme työllistynyt työnhakija voi luottaa sanaamme tulevan työnantajansa taustoista.

Kumppanuussuhteita muodostaessa on siis osattava kieltäytyä kohteliaasti. Kumppanuutta ei kannata rakentaa jokaisen vastaantulijan kanssa – ei edes liike-elämässä. Tärkeintä on tunnistaa se, millä perustein asiakassuhteet muodostuvat ja millaisten toimijoiden kanssa yhteistyötä lähdetään edistämään.

Uskallamme sanoa ei

Mahdollisesta kumppanuudesta kieltäytyminen ei tapahdu kevyin perustein. Uutta asiakassuhdetta tarkastellaan monelta kulmalta, eikä mitään olennaista jätetä huomiotta. Valtaosa keskusteluista päätyy yhteistyön aloittamiseen, mutta matkamme varrelle on mahtunut myös niitä hetkiä, jolloin olemme ohjanneet yrityksen toisen rekrytointikumppanin puheille.

Mitkä tekijät sitten saavat meidät kieltäytymään mahdollisesta kumppanuudesta?

  1. Yritys on suora kilpailija jo olemassa olevalle kumppanillemme
    On sanomattakin selvää, ettemme halua toimia rekrytointikumppanina saman toimialan suorille kilpailijoille. Panostamme asiakkaisiimme aina kaikkemme ollen heille lojaaleja. Siksi emme ota kumppaneiksemme toimijoita, jotka kilpailevat jo olemassa olevien asiakkaidemme kanssa.
  2. Yritys haluaa työskennellä useamman rekrytointitoimijan kanssa
    Toisinaan saamme ehdotuksia toimintamalleista, joissa samaa rekrytointia suoritetaan useamman eri rekrytointiyrityksen toimesta. Eri puolille jaettu rekrytointivastuu tekee kokonaisuudesta sekavan sekä asiakkaan että työnhakijan puolelta, emmekä siksi lähde vastaaviin kokonaisuuksiin mukaan.
  3. Yritys asettaa mahdottomat kriteerit ilman joustovaraa
    Me olemme valmiita joustamaan asiakkaan tarpeiden mukaan toimien ketterästi, ja odotamme tätä tarpeen tullen myös asiakkailtamme. Joustaminen voi olla esimerkiksi palkkauksen tai uuden työntekijän haluttujen ominaisuuksien osalta: toisinaan on hyvä katsoa profiilia myös boksin ulkopuolelta. Kaiken osaavaa huippumyyjää kun ei kukaan nappaa siipiensä suojaan 2 500 euron aloituspalkalla.
  4. Yrityksen kasvutavoitteet eivät kohtaa kriteeriemme kanssa
    Kannattava kasvu ja laadukas asiakastyö ovat tekemisemme keskiössä, ja tätä odotamme myös asiakkailtamme. Haluamme olla rekrytointikumppani toimijoille, jotka tavoittelevat markkinatilanteeseen ja toimialaan sopivaa kasvua. Olemme mukana mahdollistamassa tätä kasvua yhdistämällä oikeat ihmiset yrityksiin.
  5. Yrityksen arvomaailma ei ole sellainen, jonka takana voimme seistä
    Jokaisella yrityksellä on arvot, joihin sen tekeminen nojaa. Pahimmillaan kyse on vain sanahelinästä, mutta parhaimmillaan yritys elää itseään todeksi arvojensa kautta. Meille Helmitehtaalla on tärkeää ymmärtää, millainen arvopohja mahdollisella kumppanillamme on – ja pystyä allekirjoittamaan sen jokainen kohta.

Kuulostaako simppeliltä? Niin meidänkin mielestämme! Tällä reseptillä kumppanuudet luodaan kestävälle pohjalle kummankin osapuolen tarpeita ja tahtotilaa vaalien.

Kurkistus laatikon ulkopuolelle

Kurkistus laatikon ulkopuolelle

Kuuluisimpia kliseitä niin työelämässä kuin arjessa ovat luovien ratkaisujen etsiminen laatikon ulkopuolelta, kirjoittaa Helmitehtaan Talent...

Lue lisää
Voittavien tiimien rakentaja

Voittavien tiimien rakentaja

Helmitehdas esittelee säännöllisesti eri alojen ammattilaisia, jotka ovat valmiita tarttumaan uusiin haasteisiin työelämässä. Tämänkertaisen...

Lue lisää
Näin hurmaat työnhakijan

Näin hurmaat työnhakijan

Työpaikkailmoituksien kuluneimmat kliseet ja sanankäänteet ovat muodostuneet asiantuntijoiden ja työnhakijoiden keskuudessa jo melkoiseksi vitsiksi....

Lue lisää